Ja hyvät naiset ja herrat: toimikoot tämä kolumni todisteena otsikon aiheesta – mitä tahansa voi tapahtua. Minulla oli taannoin suuri kunnia ja etuoikeus nähdä ja kokea ammattipainin maailmaa ns. sisältä päin.
Kaikki lähti siitä, että ostimme porukalla yhden kokonaisen ammattipainishown omaan koko päivän tapahtumaamme. Tehdessämme valmisteluita kyseistä tapahtumaa varten, puhelimeni soi. Luurin toisessa päässä oli suomipainin suurin legenda, joka oli päättänyt, että tehtäväkseni tulisi selostaa heidän promootionsa tulevaa tapahtumaa Iltalehden livelähetyksessä. Asiasta oli minulle jo mainittu ohimennen, mutta uskoin vasta kun puhelimessa tätä mahdollisuutta minulle virallisesti tarjottiin. Voi pojat!
En tietenkään voinut kieltäytyä. Helvetti, minäkö saisin tulkita tätä lähetystä tuhansille suomalaisille? Myyty, paketoitu, lähetetty. Se oli sillä selvä. Ehkä tuona iltana saisin olla JR, Jerry ”The King” Lawler tai vähintään Temusta tilattu Mertaranta, aivan sama – tämä oli yksi niitä asioita, painitapahtuman järjestämisen lisäksi, joita ehdottomasti halusin tehdä elämäni aikana. Olotila oli vähintään epätodellinen, että nämä molemmat pitkäaikaiset unelmat toteutuisivat parin viikon päästä toisistaan, mutta ensimmäiseksi piti saada porukkamme oma tapahtuma hoidettua kunnialla.
Tutut korstot saapuivatkin jo hyvissä ajoin paikalle ja aamulla tohina jo alkoikin. Suunniteltuun kellon kumautukseen oli vielä ainakin kuusi tuntia, kun promootion henkilöstö oli jo rakentamassa kehää pystyyn. Oli hienoa nähdä miten koko henkilöstö oli samalla viivalla, oli kyseessä lafkan suurin nimi tai vastikään aloittanut kaveri, kaikki puhalsivat yhteen hiileen kun shown puitteita rakennettiin.
Kaikki järjestelyt oli saatu tehtyä hyvissä ajoin ennen shown alkua. Jossakin välissä tapahtumassa vierailleet lapset huomasivat tyhjän painikehän, eikä mennyt kauaakaan kun kehässä oli täysi mähinä päällä nappuloiden toimesta. Miksi hommata pomppulinna kun painikehä ajaa saman asian? Myös osa painijoista oli lasten kanssa kehässä, turvallisuussyistäkin. Se oli hieno ele ja shown aikana lapset osasivatkin kannustaa painijoita ketkä tulivat heitä tapaamaan.
Itse show oli alusta loppuun taattua laatua mitä kyseiseltä promootiolta odotinkin. Erikoisuuksina voisi mainita mm. kahden painijan sisääntulot Harley Davidsoneilla, viime hetken yllätyspainija, verenhimoiset lapset, ja parin katsojan pyrkimykset vaikuttaa erään ottelun kulkuun.
Shown jälkeen kyselin mielipiteitä ihmisiltä, jotka eivät olleet ennen nähneet ammattipainia livenä tai ylipäätään ollenkaan. Seuraavat teemat toistuivat:
Ei voinut lopettaa katsomista
Nehän osui oikeesti
Naisten mestaruusottelun yllätyspainija oli hurja
Tuolit katsojille olisi ollut kiva
Oli erittäin viihdyttävää
Ainakin sen verran pystyin päättelemään kommenteista, että ammattipaini, kun sitä harjoitetaan oikein, on erittäin koukuttavaa ja viihdyttävää livenä, jopa niille keille laji on entuudestaan mysteeri.
Pari viikkoa tästä eteenpäin alkoi matka kohti pääkaupunkiseutua. Pääsisin selostamaan otteluita promootion omassa tapahtumassa ja jälleen todistamaan prosessia, kuinka painishown puitteet leivotaan kasaan. Tällä kertaa pystyinkin keskittymään tähän sataprosenttisesti, koska minulla ei ollut muita velvollisuuksia illan selostuskeikan lisäksi.
Noin viitisen tuntia ennen kuin ovet aukesivat yleisölle alkoi roudaaminen, suunnittelu ja säätäminen. Totta kai, jotta saisin täyden elämyksen, halusin osallistua mahdollisimman moneen aktiviteettiin. Roudattiin kamoja pakusta, etsittiin tavaroita, kasattiin kehää, haettiin tarvikkeita kaupasta tai painijoita lentokentältä, kaikki tämä tapahtui annettujen aikamääreiden sisällä.
Pakko todeta, että prosessissa on paljon liikkuvia osia ja paljon tekemistä ennen kuin show alkaa. Jopa painijatkin tekevät kehässä viimeisiä hienosäätöjä otteluihinsa vielä minuutteja ennen kuin ovet avautuvat. Hyvin intensiivistä meininkiä näin ulkopuolisen silmin, mutta ammattilaisethan ovat ammattilaisia.
Minulle kerrottiin, että selostaminen hoidetaan triona: minä, plus entuudestaan hyvinkin tuttu painija, sekä aiemmin vapaaottelua selostanut kaveri, jota en ollut vielä tavannut. Tapasin hänet kuitenkin hyvissä ajoin ja 5 minuutin juttutuokion jälkeen homma oli selvä. Sovittiin että näillä mennään ja hyvä tulee. Pian meillä kolmella olikin sämpylät korvissa ja alettiin odottamaan lähetyksen alkamista.
Kaikki meni yllättävän hyvin kun pääsimme rytmiin ja jännitys alkoi kaikkoamaan. Selostus oli tähdätty sille suomalaiselle yleisölle, joka mahdollisesti ei ole ennen ammattipainia nähnyt. Kuulemani mukaan se oli viihdyttävää kuunneltavaa. Hieno juttu.
Vaikeimmat haasteet oli olla kiroilematta, tai olla hajoamatta selostajakollegoiden hauskoille jutuille (roskaukko elää ja tietäjät tietää.) Huomasin, että välillä sitä joko uppoutuu niin syvälle otteluun että puhuminen unohtuu, tai sitten toiminta tulee niin iholle että porina keskeytyy.
Ehkä kuitenkin vaikein asia oli siirtyminen ns. katsomosta selostamoon. Jos painija on aina ensisijaisesti painija, niin kyllä se fanikin on aina ensisijaisesti fani, ei siitä pääse eroon millään. Mutta oli mahtavaa päästä kokemaan tämä ainakin kerran elämässä!
Näiden kokemusten myötä arvostukseni alalla työskenteleviä ihmisiä kasvoi entisestään. Jos jossakin puhutaan rakkaudesta lajiin, niin se laji on kyllä ammattipaini ja piste – sanokoot muut mitä tahansa, tietämättömät.
Koko kyseisen promootion henkilöstölle suuri kiitos ja hatunnosto. Oli hienoa olla hetki mukana toiminnassa!
Myös pahoittelut niille, jotka halusivat lukea kayfaben haudalle kusemisesta ja sellaisesta, mutta olisi ollut rikos olla kirjoittamatta näistä kokemuksista. Ehkä ensi kerralla poraudumme jälleen johonkin epäkohtaan, mutta nyt ei ollut sen aika.
Ja Jami, jos luet tätä, ala vääntämään sitä podcastia niin kuin olisi jo.
Ammattipainiviihtyjä
Ammattipainiviihtyjä on pitkän linjan painifani Kaakkois-Suomesta ja freelance-kolumnisti, jonka sanan painava kynä pyrkii tarjoamaan syvällisiä pohdintoja ja herätteleviä kysymyksiä, jotka kannustavat lukijaa miettimään, mitä wrestling todella on ja mitä se voi olla.