Kysymys, joka on mielestäni täysin sidottuna siihen millainen maailmankatsomus keneltäkin löytyy, millaisena näkee ja kokee wrestlingin. Jotkut pitävät wrestlingiä urheilulajina, kun taas toiset mieltävät sen puhtaasti fiktiiviseksi viihteeksi.
Esimerkkinä kahden alalla työskentelevän suomalaisen henkilön taltioitu sananvaihto:
“Ois tärkeetä saada enemmän naispainijoita. Saatais naisten mestaruusvyö, mistä naiset vois taistella jne.”
“Siihen suuntaan me ei olla oltu menossa. Me pidetään tää intergender-painina.”
“Tästä päästään tähän: On se tietty raja että missä se Bobby Lashley ei voi hävitä sille pienelle naispuoliselle painijalle. Suomalainen ihminen ei usko siihen. “Ei noi ees lyö oikeesti.””
“Mut kun me ei lyödä oikeesti. Miks me haluttais, että ihmiset luulee niin? Mulla on ollut taikavoimia tässä lajissa. Ei ole kyse realismista. Me kerrotaan tarina ja tän maailman säännöt on nämä. Ihmiset tulee mukaan tarinaan. Liikkeet on niin pieni osa showpainia ylipäänsä. That’s not the fucking point. Me tehdään teatteria.”
“Ei tämä oo teatteria.”
“Miten… Mulla on kirjaimellisesti käsikirjoitus ja hahmo. Miten tää ei oo teatteria? Tehdääks me eri lajia?”
“Tämä on showpainia.”
“Joka on siis teatteria.”
“Mä en tee teatteria, teen showpainia.”
“Mäkin teen showpainia, joka on teatteria.”
* Dialogi poimittu Yle Areenasta löytyvästä dokumentista.
Kun toinen kokee itsensä painijaksi ja toinen esiintyjäksi, ollaan ongelman ytimessä. Molemmilla on vahva mielipide siitä mitä wrestling on. Yhteisten pelisääntöjen puuttuminen, ja jo valmiiksi pienen suomalaisen fanikunnan jakautuminen kahteen leiriin eivät ainakaan helpota tilannetta. Se tässä tekeekin huolestuttavaa, sillä vaikka wrestling onkin saanut uutta nostetta Suomessa viime vuosien aikana, sen suosio on vain varjo entisestä.
En usko näiden kahden leirin yhdistymiseen, ainakaan lähitulevaisuudessa. Jos molemmilla osapuolilla on täysin eri käsite siitä mitä wrestling on, on turha olettaa minkäänlaista ratkaisua kiistaan, elleivät fanit sitten äänestä lompakoillaan.
Moni saattaakin tulla mielenkiinnosta seuraamaan painitapahtumaa, mutta näkeekin Salatut elämät livenä, vaikka olisi tullut vain nauttimaan hyvistä otteluista. Jotkut saattavat olettaa sirkuksen tulleen kaupunkiin, mutta näkevätkin vain puhisevia ukkoja kehässä. Tämä tekeekin tästä hyvin hämmentävää monelle, jotka eivät aktiivisesti wrestlingiä seuraa. Lisäksi se vähäinen uutisointi, jota Suomen valtavirtamedia antaa wrestlingistä, sekoittaa pakkaa entisestään. Kaikki wrestling on showpainia ja piste.
Olisiko mahdollista, että jos yhteisymmärrystä ei ole eikä tule, voitaisiin tehdä selkeä erottelu Suomessa? Tai ainakin puhuttaisiin asioista sillä tavalla, että hämmennystä ei syntyisi. Tätä kolumnisarjaa varten ainakin teen niin. Showpaini voi olla nimike enemmän fantasiaan pohjautuvalle wrestlingille, ja ammattipaini enemmän todellisuuteen nojaavalle wrestlingille.
Yksi merkittävä ero näiden kahden koulukunnan välillä on asenne sukupuolten välisiä otteluita kohtaan. Ammattipainissa miehet ja naiset painivat yleisesti ottaen omissa sarjoissaan, ja intergender-matseja järjestetään hyvin harvoin ja harkitusti. Showpainissa esiinnytään fantasiamaailmassa, jossa sukupuolella ei ole väliä, joten sukupuolten väliset väännöt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tässä pari mielipidettä aiheeseen liittyen:
Greg Anthonyn (painija, buukkaaja, kolumnisti, wrestling-historioitsija) kanta intergender-matseihin: “Ymmärrän, että kayfabe nähdään vanhanaikaisena, mutta kokemukseni mukaan ihmisten saaminen uskomaan on liiketoimintamme elinehto. Jos mies voittaa naisen, häntä pidetään enemmän kiusaajana kuin pätevänä painijana. Jos hän häviää naiselle, hänet nähdään heikkona. Tosiasia on, että miehet ovat tilastollisesti vahvempia ja nopeampia kuin naiset. Ilman muuta tähän sääntöön on poikkeuksia, mutta se ei muuta sääntöä. Naisten tulisi luoda oma polkunsa sen sijaan, että yrittäisivät kilpailla miesten kanssa.”
Painija Kenzie Paigen näkemys eroaa radikaalisti Anthonyn ajatusmaailmasta: “Uskon henkilökohtaisesti, että sukupuolten välinen paini on viihdyttävämpää. On yksi asia nähdä naisen tekevän jotain toiselle naiselle, mutta nähdä hänen olevan tarpeeksi voimakas tehdäkseen sen miehelle on shokeeraavaa. Se on monella tapaa inspiroivaa ihmisille, jotka seuraavat wrestlingiä: nähdä naisen pärjäävän miehen kanssa, riippumatta siitä, kuinka suuri tai pieni hän on; vain nainen, joka haastaa odotukset. Se tuo tasa-arvoa kaikilla urheilun osa-alueilla. Naisten pitäisi pystyä antamaan ja ottamaan vastaan. Sukupuolten välisestä painista on paljon kiistelyä, mutta jos nainen haluaa astua kehään miehen kanssa, ei pitäisi olla syytä, miksi he eivät voisi astua kehään ja luoda taikaa.”
* Molemmat tekstit käännetty fightful.comin nettisivulta löytyvästä artikkelista.
Tässä jälleen kerran kohtaavat realismi ja fantasia. Ammattipainia arvostavan on pystyttävä perustelemaan itselleen, miksi jokin painija voi voittaa toisen, kun taas showpainista nauttivan ei tarvitse miettiä sitä, koska kyse on vain viihteestä.
Haluatko nähdä wrestlingiä, johon pystyt ja haluat uskoa? Vai wrestlingiä, johon haluaisit pystyä uskomaan? Jos hyvät painijat kertovat hyviä tarinoita kehässä, onko tarinan oltava uskottava ollakseen hyvä?
Itse ainakin uskon wrestlingin fyysiseen hierarkiaan. Nyt ja ikuisesti.
Ammattipainiviihtyjä
Ammattipainiviihtyjä on pitkän linjan painifani Kaakkois-Suomesta ja freelance-kolumnisti, jonka sanan painava kynä pyrkii tarjoamaan syvällisiä pohdintoja ja herätteleviä kysymyksiä, jotka kannustavat lukijaa miettimään, mitä wrestling todella on ja mitä se voi olla.